Istun häkissäni ja odotan unta, tietäen ettei se tule kuitenkaan. Katson ympärilleni. Päiväkirjoja, kosteusvoidetta ja ahdistuksen mörköjä. On harmaata ja sumuista, kummallisen väritöntä. Asunnosta on tullut vankilani, mielestäni sen kalterit. Vahvemmat kuin yksikään metalli. Hetkeksi ne saattavat taipua, mutta illan tullen minun on aina hiivittävä takaisin.
Sekavuus on toinen nimeni, toinen olemukseni. Ajatukseni ovat yhtä hullunmyllyä, teoissani ei ole enää mitään järkeä. Sormeni liikkuvat näppäimistöllä vailla mitään asiaa, merkityksettöminä lihapalasina, joita joku muu tuntuu ohjailevan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti